Aamulla heräsin menkkakipuihin ja ensimmäinen ajatus oli pelonsekainen jännitys. Tämän pitäisi olla meidän PAS-kiertomme. Ajatukset harhailevat onnistumisessa ja epäonnistumisessa, pettymyksissä ja peloissa - mitä jos tapahtuu jotain saman kaltaista kun tuoresiirrossa, mitä jos saamme plussan - kestänkö uuden keskenmenon, pettymyksen, itkun ja sen kaiken tunteiden myllerryksen...?

Mitä jos tästä tulisikin vauva...? Mies puhui tänään auton vaihdosta ja tokaisi siihen sitten, että pitäähän sinne vaunut mahtua. ensimmäinen reaktioni oli kieltävä vastaus ja itselleni tuli tunne, että ei saa toivoa liikaa.. Miksei? Mitäs sitten jos toivoo, saahan sitä aina ajatella- mutta rehellisesti sanottuna sitä ei vaan uskalla. En uskalla antaa itseni kuvitella että meillä joskus olisi se vauva. Välillä tuntuu niin hullunkuriselta etten anna itseni ajatella mutta ehkäpä se on osa henkistä muuria, suojautumista pettymyksiltä, itsensä säästämistä itkuilta.

Toki, onhan meillä toivoa! Tuoresiirrossakin tuli plussa, tosin väärässä paikassa mutta ennuste on hyvä ja raskautuminen siis mahdollista. Nyt katse kohti uutta alkioita. Toivotaan, että tämä kierto olisi se onnellinen jota saisimme sen vauvan syliin asti!

Huomenna soitto klinikalle ja jännitys alkaa...