Helpotus on sanoinkuvaamaton, siitä hyvästä sain migreeninkin :)

Lääkäri soitti tänään ja kertoi PAD vastaukset. Kyseessä oli siis normaali kohdun ulkoinen raskaus joka vaan sattui uiskentelemaan munasarjaan asti. Eikä Mola. Pelkäsin niin paljon, että tulee pitkä raskauskarenssi. HCG oli toissapäivänä enään 300. Lääkäri kertoi, että olivat joutuneet liikuttelemaan suoltani leikkauksessa, joten ei ollut mitenkään yllättävää, että sain näitä vaivoja. Nämä oireet voivat jatkua jopa 2 kk leikkauksen jälkeen... ! HCG- kontrolli vielä ensi ma ja lääkäri soittaa ti ja kertoo vastaukset. Seurataan siihen asti, että on laskenut alle 10. Edellisestä mittauskerrasta oli alle viikko ja arvo oli laskenut 30000 yksikköä joten luottavaisin mielin oletan että se on pian nollassa.

Tänään olen saanut syödä jopa puuroa ja soseutettua broilerikeittoa, melkoista meininkiä. Pitää syödä pieniä annoksia kerrallaan ja useasti. Nälkä on karmea ja päätä särkee melkein kokoajan kun ei saa tarpeeksi ruokaa. Nyt siis vielä mennään soseutetuilla ruoilla, hitsi kun tekis mieli leipäää! Noh, lähteepähän kilot samalla

Sitä olen pohtinut mielessäni, että uskallanko enään yrittää..

Mies on sitä mieltä, että yritetään heti kun mahdollisuus on. Onhan meillä 9 pakkasukkoa tallella. Mutta itse mietiskelen, onkohan mua edes tarkoitettu äidiksi kun on sattunut näin paljon kaikenlaista. Lääketieteellisesti ei ole enään mahdollista että raskaus olisi muualla kun mun kohdussa mutta mun usko omaan kroppaan alkaa jo horjua - jos sinne on kumminkin jäänyt joku reitti ja sama voi tapahtua uudelleen. Kestänkö vielä uuden keskenmenon, uuden plussan ja mitä jos tulenkin raskaaksi niin pelkäänkö koko raskauden ajan että jotain sattuu..? Annetaanko meille oikeasti mahdollisuus onnelisuuteen, annetaanko...?