Heräsin unenpöppörössä sairaalasängystä ja tunnustelin mahaani, neljä haavaa kolmen sijasta. Siitä tiesin ettei hyviä uutisia ollut odotettavissa...

Leikkaus meni hyvin mutta uutiset olivat huonoja. Minulla on paha endometrioosi, joka on tukkinut munatorveni muodostamalla niihin kiinnikkeitä. Munatorvia ei saatu leikkauksessa avattua eikä neste mennyt niistä läpi. Vasen munasarjani on "liimaantunut" suolistooni kiinni ja sitä ei saatu kunnolla näkyviin. Okieasta munasarjasta poistettiin kysta, joka meni patologille mahdollisia kokeita varten. Ohutsuolta ja paksusuolta on "liimautunut" kohtuni takaseinämään kiinni joka selittää kovat kuukautiskipuni ja suolisto-ongelmani. Endometrioosia poistettiin hieman mutta suoliston kiinnittyminen kohtuun olisi vaatinut suuren avoleikkauksen, joten sitä ei lähdetty tekemään. Joskus tulevaisuudessa jos kipuni yltyvät tai koen ne vaikeksi voidaan suolistoleikkaus tehdä. Osa ohutsuolta ja paksusuolta leikataan pois jotta kivut helpottuvat. 

Jäin suu auki kuntelemaan lääkärin diagnoosia, en ymmärtänyt, en käsittänyt että mahdollisuutemme olivat tässä... Vaikka olin tiennyt, että jotain minussa on vikana, niin tätä en odottanut, en nyt, en näin.. Mulla olisi nii paljon annettavaa vauvalle, musta tulisi hyvä äiti, mun miehestä tulisi hyvä isä - miksi meille ei anneta sitä vauvaa, miksi maailma on näin epäreilu??

IVF-jonoon, ja todennäköisesti jarrupiikit endometrioosin "kuihduttamiseksi". Odotamme aikaa hormonipolille ja jono on puoli vuotta. Onneksi sinä ajassa kerkeää hemmottelemaan itseään, toista ja parisuhdetta. Mahdollisuudet IVF- hoidoissa ovat meille hyvä. ainoastaan munatorveni pitää ohittaa raskauden aikaansaamiseksi. Onneksi munasarjani toimivat ja kohtuni on normaali. Voimme vielä saada lapsia mutta vain sillä koeputkella.

Onneksi meillä on toisemme <3