Oikeastaan tunne, joka minut valtasi sillä hetkellä kun päätimme tutkituttaa lapsettomuutemme oli helpotus, kuin taakka olisi nostettu hartioilta. Tuntui siltä että voin taas syleillä maailmaa ja hymyillä - vapaasti! Minulta on otettu nyt ensimmäiset verikokeet ja tulokset tulevat pian, mies käy ensi viikolla luovuttamassa siimahäntänsä mikroskoopin alle. Oikeastaan jännittää aika lailla. Toisaalta toivon että tulokset kertoisivat kaiken olevan kunnossa mutta toisaalta taas haluaisin vastauksen tähän raskautumisongelmaan. Toivoisin, että minusta löytyisi pieni vika, joka voidaan korjata muutamalla nielaistulla pillerillä ja plussa olisi varma ja toisaalta taas en... Se plussahan tässä pelotaakin vaikka se oudolta kuulostaakin. Toivottu on jo niin pitkää, etten uskalla uskoa sen plussan joskus siihen testiin piirtyvän. Ehkä joskus, ehkä ei ikinä! Nyt vaan odotellaan ja nautitaan elämästä :)

Paniikkituntemukset ovat voimakkaita päivästä toiseen - "jotkut päivät ovat helpompia kuin toiset kyllä sen ymärrät..." Ajattelin tänään, että mitä jos joskus pystyisinkin elämään niin sanottua "normaalia" elämää. Olla jännittämättä kaikkea, olla tarkkailematta oman kroppansa jokaista merkkiä suuremmasta pahasta, mennä jumppatunnille vaikka siellä onkin täysi sali, mennä vieraisiin paikkoihin tuntematta pakokauhua siitä tunteesta, joka kohta tuntuu vatsanpohjassa ja leviää sieltä pakokauhuna jokaiseen soluuni lamaannuttaen minut täysin, sulkien minut muusta maaimasta omaan sisäiseen ajatukseeni ahdistuksesta ja pelosta, voi kumpa....

Usein mietin mitä teen väärin, miten voisin omaa oloani parantaa? Yritän mutta tuntuu etten tee mitään, tuntuu että annan pelolle vallan - ota minut, olen sinun orjasi, lupaan etten taistele vastaan! Ostin masennusta käsittelevän kirjan jossa meditaatio on keskiössä, kokeilen sitä. En ole masentunut mutta kirja tomii ihan vain mielen tutkimusmatkailuun :) Olen oikeastaan aika innoissani kirjasta! Odotan kovasti sen saapumista ja aivojumpan aloittamista!